20.12.

Posted on Comments (0)

Joulukotia on syytä valaista myös ulkopuolelta, tuumii Eevert ja ryhtyy valmistelemaan tuumaustuntiaan ratkaisun löytämiseksi aivoitukseensa. Tuumaustunti on sellainen, jolloin Eevert istuu keinutuoliinsa, laittaa silmät kiinni ja ryhtyy tuumailemaan. Näin ainakin Eevert itse asiasta kertoo. Muutama läheinen ystävä on sattunut tuumaustunnin aikoihin olemaan talossa ja heidän kertomansa mukaan silloin kuuluu keinutuolista melkoinen rohina ja korina, niin voimakkaasti että omista tuumailuista ei enää juuri mitään tule naurunpurskahduksien takia. Heidän mielestään Eevertin tuumaustunti tarkoittaa enemmänkin päiväunia mukavassa tuolissa – ehkä vain ihan hiukan kuorsaten 😉

Siispä Taavitsaisen talossa näyttää olevan menossa tuumaustunti kun sinne kurkistamme. Tuumatessaan Eevert näkee unia. Unessa valo on vallannut rakkaan kotipihan.

Uni
Eevertin unipiha

Tuumaustunnin jälkeen Eevert on jälleen touhussa ja tohinassa. Mies pistää pipon päähänsä ja lapaset käteensä ja lähtee ulos. Pyörittelee isompia lumipalloja ja ison kasan pienempiä. Niistä syntyy lumipallokekoja. Lumipallot Eevert asettelee kauniisti ympyrän muotoon ja laittaa kynttilän sisälle. Ovatkin aika kauniita pihassa valaistut lumilyhdyt. Lumiukkokin aivan kuin hymyilisi leveämmin kuin aikaisemmin kun se seurailee miehen puuhia.

Lumilyhty
Lumilyhty

Eevert päättää tehdä myös muutaman jäälyhdyn porraspieleen toivottamaan tulijat tervetulleeksi. Jäälyhtyyn tarvitaan iso ämpäri, joka täytetään vedellä ja nostetaan ulos pakkaseen. Pakkasilman annetaan jäädyttää veden pinta ja ämpärin sisäpinta. Tarkkana täytyy olla että vesi ämpärissä ei jäädy umpeen. Sitten vain puhkaistaan jäänpintaan reikä, kaadetaan loppu sula vesi pois ja irrotetaan lyhty ämpäristä.  Jäälyhdyn sisälle voi laittaa palamaan tavallisen pöytäkynttilän. Näitä Eevert on valmistanut jo poikasena. Erityisen kauniita niistä saa asettelemalla ämpäriin vaikkapa puolukan varpuja.

Lumilyhtyjä

Päivä vilahti nopeasti mukavan tekemisen merkeissä, mutta Eevert on pikein tyytyväinen niin pihaansa kuin punaisuun poskiinsa jotka tulivat reippaan ulkoilun jäljiltä. Nyt on aika siirtyä sisälle, katsella ikkunasta valaistua pihaa ja nauttia kuumaa kaakaota.

Valaistu pihamaa
Valaistu pihamaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *